9/27/2011

I'm waking up to see that everything is ok





Elikkä mulle tuli 26.09 kuukausi täyteen täällä ja pakko sanoa, että mihin tää aika oikein meni? Toisinaan tuntuu, että mä olen ollut täällä ikuisuuden, mut toisinaa tuntuu et sehän oli eilen kun mä kerroin teille, että mä olen hengissä? Että mä vasta saavuin Yhdysvaltoihin.

1kk asuttu USA'ssa, mitä mä kaipaan eniten Suomessa? No mä en ole kokenut kertaakaan täällä kunnon "turistivaihetta", että kaikki on nii upeeta ja kaunista. Eli mulle Suomi on fiksuuden perikuva, haha. Meillä Suomessa koulusysteemi, kouluruoka ja kaikki on niin hyvin, että sitä on ehkä ikävä. Ja oman kodin sääntöjä! On vähän erilaista asua kolmen pikkulapsen kanssa, kun taas kolmen isosisaruksen kanssa joiden kans en kyl kenenkää kans asu enää edes saman katon alla. Eli elämä täällä on rajotetumpaa, arkena ei tuu oikee tehtyy muuta ku tulla kotii, dinner, joskus zumba, läksyt, suihku, nukkumaan. Ja tottakai mä facebookin saan johonkin väliin aina tungettua, mutta kuitenkin. Koulussa menee paremmin kokoajan ja pakko sanoa, että englanniksi ajatteleminen ja puhuminen vie niin paljon voimia, että ei sitä arkena oikee jaksakaan tehdä mitään muuta. Mä nukahdan heti ku annan itelleni siihen mahdollisuuden (yleensä jo kymmeneltä!)

Tottakai mä kaipaan mun perhettä ja ystäviä, mutta kaikella rakkaudella, mulla on nyt suurin ikävä mun koiraa tällä hetkellä.
Joskus tulee niitä turhautumisen hetkiä, kun et jaksa vaa enää sanoa sanaakaa englanniksi, vaa tuntuu et nyt ei jaksa ja päätät sitte olla hetken hiljaa. Mut oon ihan iloinen, arki rullaa.

Nyt viikonlopusta pitäis tulla tosi kiva! Meinaan perjantaina oon Annan ja Lian kanssa (ne on molemmat myös vaihtareita lähi kaupungeista), mennään elokuviin ja syömään. Sit mennään Annalle yöksi ja lauantaina lähdetää Annalta orientaatioon, jossa ollaan yksi yö. :) Kiva päästä puhumaan taas muidenkin vaihtareiden kanssa, kun ne tietää mitä tää oikeesti on. Ei tätä voi kuvailla, tää täytyy ite kokea.

Ps. Olin tänään ottamassa yearbookiin kuvaa, ja voin sanoa, että sen kuvan ottamisessa meni kauan :D Koska kuvaaja kysy multa että "Onko tää susta hyvä?" ja mä löysin aina jotain vikaa.. Loppujen lopuks annoin Nicolen valita sen kuvan, koska mä oisin löytänyt ihan jokaisesta kuvasta jotain moitittavaa. Nicole sanokin, että ei niiden entisen vaihtarin kanssa mennyt näin kauan haha :D

Pps. Aloin taas piirtämään, kun noi kuviksentunnit oikeesti inspiroi mua! Oon kehittynyt taas piirtäjänä (älkääkä kattoko tota hevosta sillee, en oo ikuisuuksiin piirtänyt hevosta ja nyt piirsin ulkomuistista hevosen.. ajattelin taas ruveta tsemppaa itteeni hevosten piirtämisessä, ku joskus oon niitäki melkee päivätyökseni tehnyt, mut en nyt pariin vuoteen), ja meidän opettajan määräämät työt on oikeesti ihan mielenkiintoisia. Oon siis Advanced Art'issa, joka on vähän "kehittyneimpien piirtäjien" tunti, en tiiä, jotain tollaista ne mulle selitti. Ja muuten, se, että mulla on 5h ranskaa viikossa ja opetus on ihan erilaista ku Karkkilassa, nii voin sanoa, että oon oppinut! Me ei tehdä tylsää vihkotyöskentelyä, vaan kerrataa jutellen asioita, toistellaan mitä opettaja sanoo, kirjotellaa kirjeitä ja pieniä muistilappusia, luetaan kirjoja etc.

ppps. Tein viimeviikolla videopostauksen, mutta ylläri, ei se lataannu tänne ku netti on nii huono.. Ja sitä vielä, että täällä on kuuma vieläkin ! Aurinko paistaa, tänäänki ollut 26 astetta lämmintä.

Apples and pumpkins





Moikka! Sori mun köyhä kuvavarasto, ku oon tällä hetkellä nii laiska käsittelemään kuvia.. Joku päivä teen kunnon kuvapostauksen, lupaan sen! Mut pakko sanoo, et jotkut kaverit on pyytänyt etten laittais mun blogiin niistä kuvia (fb on eriasia), niin pitää karsia aika paljon näitten kuvien laitossa.

Eli viimeviikolla oltiin perheen kanssa (ja hostmomin serkun perheen kanssa) niitten jokavuotisessa perinteessä - mentiin Syracuseen poimimaan omenoita ja kurpitsoja! Sielä omenapaikassa oli kaikkea mahdollista syötävää ja juotavaa omenoista ja ku meni poimimaan omat omenat, nii sai syödä siinä samalla. Noh, mä olen melko allerginen omenoille, mut pisti ärsyttää ku muut mässytti omenoita ku poimivat, nii mäki haukkasin pari palaa (oli muuten hyviä!!) ja se olikin sitte ei niin hyvä teko. Kutis ikenet meinaa nii kovin, et rupesivat vuotaa verta haha :D

Sitten mentiin poimimaan kurpitsoja ja siellä oli kans kaikkee mahdollista kurpitsa syötävää ja siellä oli paikka missä pysty ettii fossiileja ja oli kans joku eläintarhaki sielä. Otettiin paljon kuvia (hmm, siltä näyttää ku kattoo näitä mun kuvia :D) ja oli ihan tosi kivaa! Sit mentiin hostmomin serkulle illaksi ja hostmomin serkun mies laitto meijän jokaisen ottamat kuvat pyörimään televisioon, ja sitku tuli mun ottamia nii kaikki sai hyvät naurut.. Meinaan mut tuntien sielä oli ainakin 50 mun omasta pärstästä otettua kuvaa peräkkäin haha :D Lähettiin sitten joskus puol 10 ajamaan takaisin kotia päin, ja kappas auto hajos siin jossai välis matkaa. Kello tais olla jotain puol 12 ku auto hajos, ja siinä ku hostdad korjaili sitä nii meni aikaa. Oltiin kotona joskus yhdeltä yöllä ja voin sanoa, että toisinaa toi seikkailu was not so nice, koska meillä oli kolme pikkuista lasta mukana. Mm :)

Ja muuten viime perjantaina olin sielä kouluntanssijaisissa. Ne oli ihan mukavat, ei nyt mitenkää kovin erikoiset, mut tuli vietettyy kivaa aikaa ja tanssittuu paljon !

9/22/2011

Yesterdaaay









Eilinen meni kattoessa soccergamee ja ottamalla pari kuvaa. Tänään mentii hostperheen kaa suoraan koulusta Watertowniin ja tultiin vasta puol 8 takaisin kotiin. Oon nyt vähän väsynyyt, ehkä sitä kohta pitäis mennä nukkumaan.

Huomenna kouluun ja koulun jälkeen menen parin tyypin kanssa koulun tanssijaisii. Tanssijaiset, kuulostaapa tyhmältä, no mut school dance. Ja sitten viikonlopuksi Syracuseen! Lähdetään lauantaina kello 07:30 am kohti Syracusea, jossa ekana poimitaa omenoita ja kurpitsoja ja sunnuntaina ku lähetää kotia päin nii käydää ostoskeskuksessa. Kattelen sieltä vähän jotai vaatteita, ehkä jotai uutta takkia tai jotaki. :)

Eli kirjoittelen seuraavaks varmaa vasta ensiviikolla, ellen huomen illalla vielä jaksa! :)

9/18/2011

Don't you wanna stay here for a little while





photos (c) my hostmom Nicole

Tää viikonloppu meni ihan kamalan nopeasti! Perjantaina mentiin hostperheen kanssa Watertowniin ostoksille ja lauantaina olin Laurynin kanssa koko päivän. Me enemmänkin vaa juteltii ja poltin mun kieleni ikävästi ku syötii yhtii pizzajuttuja hah :D

Sunnuntaina mentiin perheen kanssa vaeltamaan ja näin oikeesti noi putoukset. Ne oli kauneinta mitä oon täällä nähnyt! Ne sai mun olon niin onnelliseksi, mut samalla ehkä vähän surulliseksi. Se oli niin kaunista, harmi vaa et unohdin kameran kotiin, mut laitoin tähän pari hostmomin ottamaa kuvaa. :)

Tänää oli ihan kiva koulupäivä, mut mulla on aikapaljon noita kouluprojekteja. Okei kaks.. mut silti :D Ja oli koulukuvauks, miten se vaan meneee niin et koulukuvat ei onnistu ikinä.

Ajattelin, että teen huomenna ehkäpä sen videopostauksen (tai kuvaan sen videon, se on toinen juttu onks tää netti nii huonolla tuulella taas, ettei se anna lisää sitä), mut se on hassuu kuinka on aika vaikeeta puhuu suomea. Tai tuntuu, että puhun suomea jo jollain typerällä aksentilla :D

Oon unohtanut täysin laittaa teille ei tän viime viikonlopun kuvat vaa sitä edellisen, kun oltiin sielä ihme farmilla haha. Laitan niitä tässä joku päivä! Nyt katon onks mulla mitää läksyjä ja meen suihkuu, heissaan!

9/13/2011

Eläminen on eriasia kuin elossa pysyminen



Tää postaus on nyt erilainen. En nyt jaksa selittää koulusta, en jaksa selittää mitä mä olen nyt tänään tehnyt tai mitään. Okei ehkä vähän selitänkin.

Mutta nyt ukkostaa. Mä rakastan katsoa mun ikkunasta, kun salamoi ja salamat kirkastaa ikkunassa valuvat vesipisarat. Se on jotenkin kaunista ja rauhallista. Mä tajusin tänään, että mä olen ollut kohta - en vielä, mutta kohta - täällä kuukauden. Mihin nää kaikki päivät ovat menneet? Jokainen päivä tuntuu lipuvan käsissä. Koulua 8-3 ja sen jälkeinen aika onkin vain pienen pieni hetki. Hetki tehdä läksyt ennen huomista, hetki lukea kirjaa tai miettiä asioita. Pieni hetki, ennenkuin menet nukkumaan ja heräät uuteen päivään, joka on kuitenkin melko samanlainen kuin edellinen.

Viikonloput on kivoja. Saa nukkua hieman pidempää, saa enemmän aikaa rentoutua. Mutta kyllä koulussakin on nykyää ihan mukavaa, sillä se tuo sosiaalisuutta. Se tuo rutiineja ja se laittaa päivät kulumaan.

Mä en nyt ihan ole varma, mutta hostmom mietti jotain ihme matkajuttua ja en ihan oo selvillä tästä, mutta mun mielestäni se olisi Floridaan, Orlandoon. Se olisi aivan mahtavaa! Mut en vielä anna itseni uskoa koko juttuun, kun en oikeen tiedä mistä on kyse.

Mä en oikeen haluaisi sulkea silmiäni. Mä en halua, että yö menisi niin nopeasti ohi ja mä joudun heräämään. Miksei tää päivä voisi jatkua? Tää oli meinaan poikkeuksellisen mukava. Ei yhtään läksyä Living Environmentista, ei U.S. Historysta, englannista tuli, mutta vasta ylihuomiselle. Tulin koulubussilla kotiin ja juttelin sen ajan Laurynin ja muitten kanssa. Olin zumbassa ja ostin kokista. Ihan kiva päivä.

Ja nyt, huomenna mä kirjoitan taas normaalimman postauksen, teki mieli vähä realisoida (onko se edes sana?) haha. Ehkä mä annan tän yön kulua, öitä!

ps. Kommentoikaa, haluaisitteko te pian sen videopostauksen? :) Mitä mieltä te olette blogista?

9/08/2011

Good night





Halusin vaan jakaa teidän kanssa mitä mä täällä joudun oikeestaa lukee. Toi tiiliskiven kokoinen U.S. History sisältää sellaista hepreaa, että sitäku lukee nii manaa oikeesti koko maan samantie ja tekee mieli huutaa. :D Siinä on niin vaikeita sanoja joita en edes tiedä ja sit pitäis vielä yrittää tehä jotai läksyjä.. It's not easy.

Ei mut jokatapauksessa tänää koulussa meni jo paremmin! Kyllä se päivä päivältä menee paremmin, kun tottuu siihen rutiiniin. U.S. Historystä ei läksyä, vaan tehtiin joku testi missä testattiin paljon tiedät Yhdysvaltojen historiasta.. Ja minähän tiedän kaiken haha. Sain Govermentin pois, tuskailin ehkä vähän Living Enviroment Lab tunnilla, koskaa siellä tehtiin laskujen tapaisia kaavakkeita :O Ja jos ootte lukenut aijemmin, niin tiedätte että mä olen aivan todella huono matikassa. Enkä ottanut matikkaa täällä, en tiiä onko se suuri miinus vai plussa. En ainakaan reputa sitä, positiivista! :) Ja lunchina oli muuten hamburger or hotdog !

Jeepsan, viikonloppuna ajattelin vähä siivoilla ja rentoutua. Pari kaverii pyys lähtee elokuviin lauantaina. Saa nähä kerkeekö :) Ainii ja huomenna on liikuntaa ja mulle on vähän kerrottu, että joudutaa juosta 1 maili. Ei oo mun juttu toi juokseminen..

No mut kyllä tää tästä! Pakko sanoo, että tää on yhtä vuoristorataa. Perhe on kuitenkin aivan ihana, tykkään todella paljon :) Juteltii tänää muutenkin reissusta New York Cityyn jeejee!

Nyt hyvää yötä (tai teille hyvää huomenta) !

9/06/2011

The first day at school

Nyt en jaksa lisää kuvia. Pakko sanoo et mä oon väsynyt.

Eli tänään heräsin 06:30 am kouluun. Menin hostmomin kyydillä 07:30 koululle ja olin sen luokassa sitte kaheksaan asti, kunnes me seniorit kokoonnuttiin homeroomiin ja kappas se oli se sama luokka. Meille kerrottiin senior pointseista, joita keräämällä niillä pisteillä voi ostaa omat valmistujaislakin /seniormatkan ym. Eli vaan pisteillä voit maksaa, nii ei sun tarvis käyttää omaa rahaa ! :)

No joo, sen jälkeen mulla oli englantia vielä mun hostmomin luokassa. Sen jälkeen oli Study hall, oli kinda boring koska ei ollut vielä ollut mitää läksyjä.

Nojoo, mun tää päivä näytti tältä:

English 11
Study Hall
Living Environment
U.S. History
Lunch
Living Environment (Lab)
Advanced Art
Part. In Government

Ja kyllä, mulla on molemmat U.S. History & Government, mutta mä todellakin tuskastuin tolla Governmentin tunnilla, koska oli niiin suuri kielimuuri. Mä en ymmärtänyt mitään oikeastaan, koska opettaja selitti vauhdilla kaikki asiat läpi ja kysyi tunnin lopuksi "Onko kysyttävää?" niin en sitten viittinyt sanoa, että "Joo voisitko toistaa kaiken mitä sanoit tämän tunnin aikana, mutta hitaanpaa kiitos? :)" No way, se tuntui jo liian ahdistavalta, niin hostmom sanoi et tottakai sen pystyy jättämään pois, kun mulla on U.S. History. Thank god !

Mä ite en oikein osaa sanoa mitää tosta koulutsydeemistä. Homeroomissa meidän piti kääntyä USA'n lippua päin, laittaa käsi sydämelle ja vannoa joku vala? Tosin mä en sitä mennyt vannomaan, se oli joku Yhdysvaltalaisten vala. Hymyilin vaan kauniisti siinä lippua vasten :)

Mua ahdistaa jopa vähän toi koulu, kun tuntuu et siellä vaaditaan niin paljon ja silti kielimuuri on vielä niin valtava. Liikaa asioita tungettavana päähän ja vielä englanniksi, voitte kuvitella alkoiko särkemään päähän? No kyllä ! :D Ja se lokerikon lukkotsydeemi on mulle nii mysteeri, hostmom näytti sen monta kertaa, mut se on niii vaikee et jätin suosiolla tavarat hostmomin luokkahuoneeseen.

Lunch oli pizzaaa, kaakaoo, hedelmiä ja oli siel leipääki mut kyl se pizza houkutteli enemmän ku leipä tänää... Mut hei, menin zumbaa illalla ja voin sanoo et jos koskaan mun jalat on ollut jäykät, nii ne on tänää ! Jos en pääse aamulla kouluu, nii en yhtää ihmettele hahha.

Ja multa kysyttii muuten "Ai oot Suomesta! Onks Suomi Aasiassa?" :) mm jep.
No ehkä mä totun tähän. Tätähän mä tulin hakemaan, uusia kokemuksia!

Nyt mä alan nukkumaa, et herään huomenna taas tonne kouluun ! Must on nii hassuu et siellä muuten oikeesti mennää kellon mukaa. Tunti alkaa ku kello soi, ja vaikka opettajalla olis puhe kesken, nii ku kello soi nii oppilaat lähtee toiseen luokkaan. Ja tää väli on jotain 3min, että tunti saattaa loppuu 2:05 pm ja seuraava tunti alkaa 2:08 pm

Ja hei, kommentit on enemmän kun tervetulleita! Jos joku jakso lukea tän edes haha :D

9/02/2011

I just want you to know who I am







Oltii eilen Syracusessa, kun sielä oli semmonen tivolin tapanen juttu (mutta kuvitelkaa sellane tivolin tapanen juttu tuolla 900 000 asukkaan kaupungissa.. joo, oli vähän isompi tapahtuma), ku sielä oli sellanen Disney Chanelilta tuttu poikabändi esiintymässä ja mun hostsisko halus nähä sen :D haha. Hostsisko meni hostmomin kaverin kanssa sinne, jonka aikana me muut kierreltiin ja kateltiin sitä tivolialuetta. Ehkä jossain vaiheessa laittelen lisää kuvia tolta reissulta !

Äskön vähä nostelin tavaroita, laitoin koirat takapihalle ja nyt ootan et hostmom tulee kotii. Tiistaina alkaa koulu ! Oon ihan yllättynyt et jenkit on ollut todella avoimia. Tänäänki sain fb viestiä yheltä, joka tulee olemaan mun luokalla. Se vaan kerto, että se odottaa et näkee mut ja et uskoo, et meistä tulee hyviä kavereita. :)

Ei tässä muuta, paitsi et mun salmiakkivarastot hupenee.. En syönyt piiitkää aikaa salmiakkia kun olin suomessa, mut nytku oon jenkeissä nii on mennyt viisi askia salmiakkia aika hätäsee :o et jos haluaa nii mulle voi postissa laittaa salmiakkia ja fazerin sinistä (mieluiten sitä lontoonrae) ! :D